Sunday, 15 September 2013

Sokerisia kallosia - Sugary skulls

Minä en ole oikeastaan koskaan pitäny pääkalloista vaatteissa. Muiden päällä ihan kiva mutta ei ikinä itselle. Kunnes sitten näin Sokerikallot. Tiistaina hain postista Käpysen paketin postista ja sain kallot käsiini (kahdessa värissä, toista näette ehkä sitten myöhemmin). Halusin koko viikon päästä niitä ompelemaan, mutta ensin piti tehdä musta mekko lauantain hautajaisiin (äärettömän vaikea kuvattava minun taidoilla joten ei taida täällä sitä näkyä). Tänään sitten vihdoin oli aikaa. Olin ajatellut ommella myös pari t-paitaa mutta teknisistä ongelmista johtuen (oma ompelukone on huollossa ja me ei äitin koneen kanssa aina tulla toimeen) sokerikallohupparin tekoon meni koko päivä (tai no, kävinhän kyllä uimassa päivällä).  Niin ja opettelinhan myös Gimpin käytön kun kuvissa olisi muuten ollut melkosen kaamea tausta. 


Kangas on siis Käpysen Sokerikallot joustocollegea ja kuosin on suunnitellut Leena Renko. Resorit on Eurokankaasta samoin kuin hupun vuoren musta trikoo. Joustocollege on kyllä aivan mahtava materiaali. Kaava on sekoitus Joka tyypin kaavakirjaa, Onion 2035:sta ja Linnelin Make It Workia joka muokattu omien mittojen mukaan. Hupparin pituuden määräsi kesällä Tallinnasta (Karnaluks on ehkä aika lähellä maanpäällistä taivasta) ostettu 75cm vetoketju ja pituudesta tuli kyllä aika lähelle täydellinen. 


I've been wanting to sew something fun all week but instead had to make a black dress for a funeral for Saturday (I doubt you'll ever see it here since my photography skills aren't good enough to get a picture that shows something other than a black splotch). Today I finally had time and I thought I'd sew a couple of t-shirts on top of this hoodie but I faced a few technical difficulties (my own sewing machine is being repaired and I don't always get along with my mother's machine) so it took all day to finish this. I also had to learn how to use Gimp because otherwise the background would've looked kind of bad.

I've never liked skulls until I saw this pattern designed by Leena Renko and sold by Käpynen and I just had to have it. It is called Sokerikallot or Sugar Skulls. The material is stretch or summer sweat which is an ingenious material. It's a bit thicker than jersey but stretchy unlike regular cotton sweat fabric. I have this in two colours and maybe you'll get to see the other one later. The pattern is mixture of several patterns (Joka tyypin kaavakirja, Onion 2035 and Linnel's Make It Work) made to fit my measurements. The length was determined by a 75cm zipper I bought in Tallinn (Karnaluks is an awesome store for anyone interested in sewing) this summer and it turned out to be perfect for me.

-Johanna-

4 comments:

  1. Tää näyttää hyvälle. MIekään en kalloista oo juuri koskaan välittänyt, kunnes näin Leenan piirroksen hänen blogissaa. :D Jokin noissa sokerikalloissa vaan viehätti.

    ReplyDelete
  2. Se on varmaan kun nää on semmosia kilttejä kalloja. Ei mitään kauhuleffan tai biologian tunnin luukuulia.

    ReplyDelete
  3. Hei! Oon nyt SUN TAKIA Pältsä innostunu ajatuksesta et tahtoisin ihan itse ommella pari pipoa, lähinnä lapsille ja itselleni... Ajattelin ihan sellasta perus pipoa, neliönä tai jollain muulla tosi helpolla ohjeella. Jos muistat niin oonhan aivan käsi näiden kanssa... :) Mutta siis, voikohan niitä tehdä muusta kuin trikoo kankaasta? Oon nyt selannu noita sunkin linkittämiä sivuja ja niissä on tosi herkullisia kuoseja, mutta en tiedä mitä kankaita uskallan tälläseen pipo tarkotukseen tilata! terkuin Iiris

    ReplyDelete
  4. Kaikki joustavat käy. Mulla on itellä tästä sokerikallosta pipo ja sit löytyy velourista ja trikoosta tehtyjä :) Eli trikoota, velouria, joustocollegea, joustofroteeta tai neulosta niin hyvä tulee. Jos tekee jostain muusta kun trikoosta niin sitten kannattaa ehkä vuorena olla trikoota tai vaikka resoria.

    ReplyDelete